Tarvittaessa töihin kutsuttavia pakettiautonkuljettajia, Helsinki
Perks & Benefits:
- B-luokan ajokorttia
- Sujuvaa suomen kielen taitoa / C-taso
- Aiempi kokemus vastaavasta työstä
- Aiempi kokemus Kamu-tiedonkeruulaitteen käytöstä
- Työturvallisuuskortti
- Pääset työskentelemään yhdessä Suomen suurimmista yrityksistä. Työllistämme noin 17 000 työntekijää ja toimintamme vaikuttaa miljoonien ihmisten jokapäiväiseen elämään
- Saat erinomaisen mahdollisuuden kehittää omaa uraasi ja osaamistasi monipuolisten tehtävien, kehitysprojektien ja koulutusohjelmien kautta
- Me uskomme siihen, että jokainen postilainen ansaitsee välittävää johtajuutta. Kaikki esihenkilömme käyvät läpi Välittävä johtaja-koulutuksen ja me kaikki yhdessä rakennamme välittävää työkulttuuria
- Meillä edistetään monimuotoista ja yhdenvertaista työelämää. Lisäksi olemme alamme edelläkävijöitä fossiilittoman tulevaisuuden rakentamisessa ja tavoitteemme on olla kasvihuonepäästöjen osalta nettonollassa vuoteen 2030 mennessä
- Meille turvallisuus on tärkeä osa jokapäiväistä toimintaamme, ja tavoitteemme on, ettei yhtään tapaturmaa tapahtuisi työpaikallamme. Kannustamme jokaista Postin työntekijää toimimaan turvallisesti, sitoutumaan yhteisiin pelisääntöihin ja edistämään näitä omalla toiminnallaan.
- Henkilöstöetuina tarjoamme kattavan työterveyshuollon Mehiläisellä, ePassin kulttuuri-, urheilu- ja työmatkaedut, erinomaisen kuntosalin ja ryhmäliikuntatunnit Ilmalan toimistolla, sekä lounaan edulliseen henkilökuntahintaan. Lisäksi saat mahdollisuuden osallistua Posti-konsernin työhyvinvointisäätiön tarjoamiin tapahtumiin (mm. huvipuistopäivät, konsertit, urheilutapahtumat)
Tulisitko sinä meidän työkaveriksi? Jätäthän hakemuksesi järjestelmämme kautta careers.posti.com mahdollisimman pikaisesti, mutta viimeistään 10.9.2024 mennessä. Haastattelemme potentiaalisia hakijoita jo hakuaikana.
Arvostamme työyhteisössä monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja mukaan ottamista. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri ikäisiä ja eri sukupuolia olevia henkilöitä sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Toivottavasti kuulemme sinusta pian!
Find out more jobs in Helsinki, Uusimaa, Finland (FI)
Vastaanoton palvelupäällikkö, Solo Sokos Hotel Torni, Helsinki
S-Ryhmä
Hakuaika päättyy 22.09.2024 Julkaisupäivä 01.09.2024 Työsuhdetyyppi Vakituinen Työaikatyyppi Osa-aikainen Vastaanoton palvelu...
Ravintolatyöntekijä Keinutien ala-asteelle Helsinkiin
Compass Group Finland / Kids & Seniors
Laumamme kaipaa reipasta ravintolatyöntekijää. Täällä odottelevat hyvät, iloiset ja mukavat työkaverit, juuri sinua täydentämään ja vahvistamaan jo hyvin toimivaa tiimityötä...
Huoltoinsinööri, ABB Robotics
ABB
Huoltoinsinööri, ABB Robotics ABB:llä olemme sitoutuneet vastaamaan maailmanlaajuisiin haasteisiin. Keskeiset arvomme: välittäminen, rohkeus, uteliaisuus ja yhteistyö - yhdi...
Turvallisuuskouluttaja
Kiwa
Haemme: Haemme turvallisuuskouluttajaa osaksi koulutusliiketoiminnan asiantuntevaa henkilöstöämme. Tehtävä: Kouluttajamme toimivat työterveys-, työturvallisuus ja ympär...
Tarvittaessa töihin kutsuttavia pakettiautonkuljettajia, Helsinki
Posti Group
We handle and deliver the logistics of nearly everything – e-commerce parcels, heavy freight items, postcards or love letters – on your terms! Posti is evolving and its tran...
Tarvittaessa töihin kutsuttava kuorma-autonkuljettaja, Helsinki
Posti Group
We handle and deliver the logistics of nearly everything – e-commerce parcels, heavy freight items, postcards or love letters – on your terms! Posti is evolving and its tran...
Putkiasentaja saneerauskohteeseen
Arsenaali Oy
Haemme ammattitaitoista PUTKIASENTAJAA Olisi tarjolla töitä asentajalle linjasaneeraus työmaalla Helsingissä. Odotamme kokemusta linjasaneeraustyömaalla toimimisesta, kyk...
Roschier Talent Academy
Roschier
Application Deadline: Sept. 29, 2024 Helsinki On-site A view from the top: launch your legal future Roschier Talent Academy offers a top-tier perspective on the world of a b...
Korkeakouluharjoittelija (media-ala)
Puolustusvoimat
Haemme media-alan korkeakouluharjoittelijaa Pääesikuntaan Helsinkiin Tulet työskentelemään Puolustusvoimien toiminnanohjausjärjestelmän uudistamishankkeessa, osana muutoksenj...
Senior Mobile Developer (iOS/Android)
Nitor
Lyhyesti Tehtävä Senior Mobile Developer (Android/iOS) Sijainti Helsinki tai Tampere Teknologiat Swift, Objective-C, SwiftUI, Kotlin, Jetpack Compose, Java, Google Fir...